Miten päästä eroon fomosta?

Onko sinua joskus ahdistanut jättää jokin tilaisuus välistä, vaikka et oikeastaan edes haluaisi mennä sinne? Oletko jäänyt kotiin selailemaan somea jonkin juhlapäivän aattona, ja pohtinut onko oma elämäsi tylsää? Onko sinusta ahdistavaa sopia menoja, koska pelkäät, että jotakin parempaa ilmaantuu tilalle? Jos vastasit kyllä yhteenkin kysymyksistä, olet siis kokenut paitsi jäämisen pelkoa eli fomoa.


Paitsi jäämisen pelko on ikävä tunne ja tietysti siitä haluaisi päästä eroon. On epämukavaa tuntea levottomuutta jäätyään kotiin, kun muut ovat lähteneet pitämään hauskaa. Sosiaalisessa mediassa on vaikeaa olla vertailematta omia vapaa-ajan viettoja muiden vastaaviin. Mutta miten paitsi jäämisen pelosta sitten pääsee eroon?




FOMO – fear of missing out

FOMO eli paitsi jäämisen pelko on pelkoa siitä, että jää paitsi jostakin kokemuksesta. Usein se liittyy tilanteisiin, joissa perhe tai ystävät tekevät jotakin, johon ei itse pääse osallistumaan. FOMO voi aiheuttaa levottomuutta ja tyytymättömyyttä omaan elämään, sillä siihen saattaa liittyä myös oman elämän vertailu muihin.


Yläasteella haaveilin festareille osallistumisesta. Vanhempani eivät kuitenkaan päästäneet minua lähtemään, vaan sanoivat, että katsotaan sitten vuoden tai parin päästä. Tunsin tästä erittäin pahaa paitsi jäämisen pelkoa, ja asia harmitti minua todella paljon. Muistan fiilistelleeni after movie-videota edellisen vuoden festareista ja miettineeni mistä kaikesta jään paitsi. Tunnetta pahensi vielä se, kun kuulin, että eräs koulukaverini pääsisi ehkä osallistumaan. Olin siitä todella kateellinen. Vaikka en edes oikeastaan tiennyt kuin muutaman ei läheisen tutun, jotka pääsivät näille festareille, tunsin silti pahaa paitsi jäämisen pelkoa niihin liittyen.


Hieman vanhempana paitsi jäämisen pelko alkoi liittyä enemmänkin tilanteisiin, joissa kaverit pääsivät osallistumaan johonkin mihin ei itse päässyt. Kyseessä ei tarvinnut olla edes mikään kummallinen tilaisuus vaan paitsi jäämisen pelkoon riitti ihan vain se, että kaverit kokoontuivat ja tekivät jotain yhdessä. Sitten jatkossa kaverit aina muistelisivat tätä tilaisuutta, ja heillä olisi joitain sisäpiirin vitsejä siihen liittyen.


Paitsi jäämisen pelko linkittyy myös vahvasti sosiaaliseen mediaan. Juhlapäivien aattoina sosiaalinen media täyttyy kaikenlaisista toinen toistaan hienommista kuvista, ja kaikki kilpailevat siitä kenen uudenvuodenaatto tai juhannus on kuvauksellisin.


Fuksivuosi – jatkuvaa paitsi jäämisen pelkoa

Fuksina varsinkin lukuvuoden alkupuolella, pelko siitä, että jäisi jostain paitsi oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Silloin paine ryhmäytyä ja saada kavereita oli kova, kun oli muuttanut uudelle paikkakunnalle, josta ei tuntenut ketään. Yritin heti alusta asti olla aktiivinen ja osallistua kaikkeen, jotta varmasti pääsisin mukaan.


Ensimmäisinä kuukausina ei olisi tullut mieleenkään jättää menemättä minnekään mihin suurin osa fuksikavereista oli menossa. Kaikkeen piti osallistua, vaikka ei olisi joskus jaksanutkaan. Jotenkin sitä pelkäsi, että jos kerran jättäisi osallistumatta johonkin tapahtumaan muut unohtaisivat. Eihän se tietenkään noin mene mutta niin ajattelin silloin omassa päässäni ja olen kuullut myös fuksikavereiltani vastaavia ajatuksia. Pahin pelko tässä oli tietysti se, että muut jakavat tapahtumassa joitain kivoja ja ainutlaatuisia muistoja, joista he sitten puhuisivat seuraavalla kerralla, kun nähdään. Itse taas ei pystyisi osallistumaan tähän keskusteluun vaan jäisi siitä ulkopuolelle. Kerran yksi kavereistani jopa toivoi, ettemme muutkaan menisi kyseisenä iltana minnekään koska hän ei pääse.


Muistan toivoneeni salaa, että kaverit eivät jaksaisi tai ehtisi mennä kaikkiin tapahtumiin, sillä en uskaltanut jäädä yksin pois. Jos muut osallistuisivat johonkin, oli myös minun osallistuttava. Vasta kevätlukukaudella uskalsin jättäytyä pois joistakin tapahtumista, jos en vain jaksanut mennä niihin.


Jälkikäteen ajateltuna tuntuu vähän hassulta, että olen ollut joskus aivan väsynyt enkä olisi jaksanut lähteä jokaiseen tapahtumaan mutta olen silti mennyt. Olen iloinen, että olen jaksanut fuksivuonna osallistua mahdollisimman moneen tapahtumaan ja tutustua uusiin ihmisiin mutta ei se olisi oikeasti mitään haitannut, jos muutaman kerran olisi jäänyt jostain pois. Ei ketään olisi minua unohtanut, vaikka en olisikaan ollut paikalla aivan joka kerta.


Somepäivitysten selailu ja FOMO

Itselleni on tullut FOMO-tuntemuksia monet kerrat, kun olen katsellut muiden päivityksiä. Vaikka olen itse valinnut jäädä kotiin, silti minulle on tullut sellainen tunne, että jäänkö jostain paitsi? Pitäisikö uuden vuoden aattona olla aina jossain juhlissa glitter-mekko päällä? Kuuluisiko juhannuksena olla mökki varattuna jostain isolla kaveriporukalla? Se on hassua, miten on itse ollut ihan tyytyväinen omiin valintoihinsa mutta sitten muitten päivitysten ja hypetyksen perusteella tulee sellainen olo, että onko itse ihan tylsä ihminen, jos viettää uuden vuoden aaton kotona?


Opiskelijakavereiden kanssa tätä päivitysten seuraukseen liittyvää ongelmaa ei oikeastaan ole, sillä ketään ei oikeastaan päivittele tapahtumista mitään. Snäppikartalta tosin kyllä saattaa nähdä missä päin kaverit menevät. Jos et pääse joskus osallistumaan johonkin kannattaa ehkä unohtaa sosiaalisen median selailu illan aikana. Aamulla päivityksiä on huomattavasti mukavampi katsoa, sillä FOMO ei iske niin kovaa enää silloin.


Jätä osallistumatta johonkin

FOMO:sta pääsee parhaiten eroon jättäytymällä joskus pois joistakin kokemuksista. Totuttautumalla siihen, että jää paitsi asioista pääsee myös eroon paitsi jäämisen pelosta. Tiedän, että tämä on ärsyttävä neuvo mutta se on myös paras ja toimii oikeasti.


Ensimmäisillä kerroilla paitsi jääminen saattaa tuntua todella ikävältä. Muut saattavat nähdessään puhua kokemuksesta, jonka on itse missannut. Kun ensimmäisenä vuonna kaveriporukat vasta muodostuivat, tuntui tuollainen tilanne tietysti todella ikävältä mutta se on helpottunut ajan kanssa huomattavasti. Vaikka ensimmäisenä vuonna kaikki kaverit osallistuisivatkin melkein kaikkeen, siihen kyllä tulee muutos jossakin kohtaa. Ei kukaan pääse aina paikalle jokaiseen tapahtumaan ja kokoontumiseen. Jollakin kertaa joku on poissa ja toisella kertaa taas joku toinen. Jokainen jää paitsi jostakin jossain kohtaa.


Paitsi jäämisen pelko ylipäätään helpottuu itsestään mitä vanhemmaksi tulee. Teini-ikäisenä paineet kuulua porukkaan ja pelko ulkopuolelle jäämisestä olivat paljon suuremmat mitä ne ovat nykyään.


Paitsi jäämisen ilo eli JOMO

FOMO:n selättämistä voi lähestyä myös siitä näkökulmasta, että miettii mitä kaikkea kivaa saa, koska ei mene johonkin. Itse koen JOMOa varsinkin tapahtumaa seuraavana aamuna, kun olen saanut hyvät yöunet ja herännyt aikaisin päivän hommiin.


Jos joudut jäämään pois jostakin, suosittelen järjestämään illalle joko jotain rentouttavaa tai hyödyllistä tekemistä. Olen huomannut, että jos jätän osallistumatta johonkin mutta teen sen ajan jotakin järkevää kuten kouluhommia ei paitsi jäämisen pelko tunnukaan enää niin pahalta. Päinvastoin koen jopa iloa siitä, että en jäin kotiin, sillä se palkitaan myöhemmin. Tehdyt kouluhommat vapauttavat aikaa tulevilta päiviltä ja viikoilta. Sama ilo pätee myös siihen, että teen jotakin rentouttavaa kuten käyn urheilemassa, katson hyvää sarjaa, teen hyvää ruokaa ja menen aikaisin nukkumaan. Noista jutuista tulee aina hyvä fiilis.


Kannattaa siis muistaa, että paitsi jäämisen pelko helpottaa viimeistään jo seuraavana päivänä, kun näkee muut väsyneinä tai krapulassa. Jos joskus ei huvita lähteä vaan kotisohva houkuttelee, se on ihan ok. Luultavasti illasta ei edes tulisi niin hauska, jos on väsynyt eikä täysillä mukana. Kannattaa siis säästää itseään tapahtumiin mihin haluaa oikeasti osallistua!


Tee asioita mistä itse oikeasti nautit

Olen tullut siihen tulokseen, että ei asioita kannata tehdä vain siksi että pelkää jäävänsä jostain paitsi. Ei koko elämää kannata tuhlata kotisohvallakaan mutta ei siinäkään ole mitään järkeä, että käyttää aikaansa juoksemalla kaiken maailman kissanristiäisissä, joihin ei oikeasti edes haluaisi ottaa osaa.


Usein kuulee hehkutusta siitä, että opiskelijaelämä on elämän parasta aikaa ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Koen itse tämän takia tarvetta osallistua tapahtumiin ja opiskelijaelämään ehkä enemmän mitä jaksaisin. Olen miettinyt, olenko tylsä ihminen, kun minua ei enää kiinnosta osallistua jatkojen jatkoille ja olla baarissa pilkkuun asti tai ottaa osaa ihan jokaisille sitseille? Veikkaan tämän liittyvän osaksi siihen, että korona osui opintojeni alkupäähän. Koska korona ”vei” toisen opiskeluvuoteni koen paineita siitä, että loppuajasta pitäisi ottaa kaikki irti. Jos toinen opintovuoteni olisi sisältänyt myös tapahtumia olisin jo käynyt ne läpi useampaan kertaan ja antaisin itselleni ehkä helpommin luvan siirtyä jo keskittymään muihin asioihin elämässä.


Asioita ei kuitenkaan kannata tehdä vain ulkopuolisten odotusten takia. Ei esimerkiksi baarissa tarvitse käydä vain siksi, että suuri osa ihmisistä pitää siitä ja hehkuttaa sitä. Jos ei itse koe jotakin asiaa mieluisaksi tai kokee muut asiat mieluisemmiksi, kannattaa sitten tehdä niitä asioita. Se ei tee kenestäkään tylsää ihmistä. Jos olet itse tyytyväinen omaan arkeesi ja elämääsi on ihan turha alkaa ottaa paineita siitä sen perusteella mitä muut tekevät.


Tämä on valintojen maailma ja jokaisen pitää itse tehdä ne valinnat ja päätökset, jotka kokee tärkeiksi. Jos haluaa keskittyä enemmän esimerkiksi urheiluun tai harrastamiseen ei tapahtumille ja bileille jää välttämättä yhtä paljoa aikaa. Jos meinaa hukkua kouluhommiin pitää tehdä se valinta lähteekö illalla johonkin ja hoitaa ne myöhemmin vai tekeekö hommat heti, jolloin niitä ei kerry seuraaville päiville. Opiskelijatapahtumia on kuitenkin onneksi melko tiheään, joten jos joskus ei pääse osallistumaan on niitä kuitenkin tulossa lisää. No hätä.


Paitsi jäämisen pelosta pääsee siis parhaiten eroon listaamalla itselleen tärkeät asiat ja priorisoimalla niitä. Tällöin kun joutuu jättäytymään jostakin pois näiden asioiden takia, voi muistuttaa itseään siitä miksi teki kyseisen valinnan. Joskus sitä ei tietysti pääse osallistumaan esimerkiksi sairastumisen takia, vaikka kuinka haluaisi. Tällöinkin yritän laittaa asioita perspektiiviin ja pitää mielessä, että kyseessä on kuitenkin vain yksi ilta tai päivä.